Kultti

Avain »

Elias »

Hallaus »

Jahrbuch fur finnisch-deutsche Literaturbeziehungen »

Kerberos »

Kielikello »

Kiiltomato.net »

KirjaIN »

Kirjallisuusterapia »

Kirjasto »

Kirjo »

Kritiikki »

Lumooja »

Mauri Sariolan seurassa »

Nuori Voima »

Parnasso »

Rutjanlinna »

Ruumiin kulttuuri »

Sieppari »

Särö »

Tuli & Savu »

Sieppari

Sieppari on Elävien Runoilijoiden Seura ry:n jäsenlehti. Lehti koostuu lähinnä jäsenten runoista, kirja-arvosteluista, artikkeleista ja muista kirjoituksista. ERSin ja Siepparin tavoitteena on runoutta ja runonlukijoita (siis eräänlaista kulttuurivähemmistöä) kannustava toiminta sekä tarjota yhteisyyden ja jakamisen kokemista. Lehden kirjoittajissa on sekä ammattilaisia että harrastajia. Siepparia myydään mm. kirjakauppa Kirjassa ja Akateemisessa Kirjakaupassa.

MENETYKSEN PERINTÖ - Tavanomaisista teemoista monitasoinen ja syvällinen lukunautinto

(Julkaistu Kultin verkkopalvelussa 1.6.2007)

Kiran Desai: The Inheritance of Loss. Hamish Hamilton, Iso Britannia, 2006. 336 s.

Teos ilmestyy suomeksi Otavan kirjasto -sarjassa lokakuussa 2007 Kristiina Drewsin kääntämänä. Suora suomennos teoksen nimestä on Menetyksen perintö.

The Inheritance of Loss -teos kertoo monta tarinaa; se kertoo eläkkeelle jääneen intialaisen tuomarin, Jemubhai Popatlal Patelin tarinan, tarinan hänen teini-ikäisestä tyttärentyttärestään Saista ja Sain rakkaustarinan. Kirja kertoo myös New Yorkissa laittomasti työskentelevästä tuomarin kokin pojasta, Bijusta, ja tarinan Nepalin ja Kiinan rajalla sijaitsevasta Himalajan rinteen intialaisesta pikkukaupungista Kalimpongista ja sinne väkisin tunkeutuneista nepalilaisista. Teoksessa vilisee lukuisia muitakin henkilöhahmoja, jotka rakentavat elämällään viitekehykset kahdelle erilaiselle yhteiskunnalle ja kulttuurille.

Sain jäätyä orvoksi ottaa hänen tuomari- isoisänsä hänet luokseen syrjäiseen Kalimpongiin. Tytön tukena on kuitenkin talossa työskentelevä kokki eikä eläkkeelle jäänyt ja elämäänsä pettynyt isoisä. Kokki on ylitsevuotavan ylpeä pojastaan, Bijusta, jota onni on potkaissut; hän on päässyt Yhdysvaltoihin. Lukuisat ihmiset kotimaasta lähettävät Bijulle avunpyyntökirjeitä, mutta todellisuudessa hänen elämänsä suuressa rikkaassa lännessä on kurjaakin kurjempaa. Hän asuu Harlemissa kellarikerroksen murjussa monien muiden laittomasti työskentelevien maahanmuuttajien kanssa, kunnes saa yösijan työpaikkansa takahuoneesta. Siellä rotat nakertavat yöllä hänen hiuksiaan pesätarpeikseen. Kirjeissään isälleen Biju ei henno kertoa todellisesta elämästään, vaan värittää kuulumisensa vastaanottajan toiveiden ja haaveiden mukaisiksi. Intiassa toivo elää, ja kamppailu viisumin saamisesta Yhdysvaltoihin on kovaa.

Kirjassa kuljetaan sekä henkisellä että fyysisellä tasolla mantereelta toiselle, idästä länteen ja taas takaisin, yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka voi kuulostaa hymistelevältä kliseeltä, niin tosiasia on, että näin teos tavoittaa maahanmuuttajuuden ja siirtolaisuuden, toiseuden, perimmäisen olemuksen; tasapainottelun erilaisten kulttuurien välissä, olla läsnä niissä molemmissa tai pahimmassa tapauksessa kadottaa molemmat. Mantereiden erilaiset moraalikäsitykset ja jatkuva punnitseminen uuden ja tutun, vieraan ja oman välillä aiheuttavat hämmennystä. Samaan tapaan kirja liikuttaa lukijaa ajassa, menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Myös Desain poliittinen tietoisuus ja yhteiskuntakriittisyys ovat teoksessa vahvasti läsnä, ja sekä uskonnollinen fundamentalismi että globalisaatio joutuvat hänen kritiikkinsä kohteeksi.

Desain psykologinen silmä on hyvin tarkka hänen kuvaillessaan ihmisessä tapahtuvaa muutosta ympäristön muuttuessa. Mitä tapahtuu henkilökohtaisille arvoille, kun köyhyyden sijaan kokee vaurauden kaikkialla ympärillään tai vaikkapa pelkästään haaveilee siitä? Moralisoimaan Desai ei kuitenkaan sorru, vaan kuvailee henkilöhahmojaan herkullisesti huumorisuodattimen läpi.

Kirjan kieli on vaivattomasti eteenpäin soljuvaa, rikasta ja kuvailevaa, kujeilevaakin. Vaikka teksti on paikka paikoin melkein poeettista, päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää, että Kiran Desai on hyvin suorasanainen ja rehellinen kirjailija. Aikaisemmin lukemissani intialaisissa teoksissa tuoksuilla on ollut oma vahva roolinsa, mutta The Inheritance of Loss –romaanissa teksti on hyvin visuaalista pikkutarkkoine ympäristön kuvauksineen. Kirjan äänimaailma on myös rikas. Shuu, shuuuu, shu, shuuu, ääntelee Bijun intialainen kotikylä pitkine heinineen, vain yhden esimerkin mainitakseni.

Lukiessani tätä monitasoista ja mielenkiintoista teosta ensimmäinen mieleeni tuleva kuvaileva sana oli humaani. Aiheinaan monikulttuurisuus, karun arjen epätasa-arvoisuus, toivo paremmasta huomisesta ja rakkaus sen monissa muodoissaan ja kaikessa vaikeudessaan The Inheritance of Loss on loistava tarina ihmisyydestä, jota paljon käytetyt teemat eivät latista. Se on myös yhtä aikaa liikuttava ja myyttinen sekä hulvattoman hauska kuvaus monesta sukupolvesta. Onneksi kirjaa ei tarvitse kuvailla yhdellä sanalla, sillä mitä pidemmälle romaania luin, vakuutuin siitä, että täysin vilpittömästi voin luonnehtia tekstiä myös viisaaksi.

Could fulfillment ever be felt as deeply as loss? miettii Sai teoksen ensimmäisillä sivuilla. Kiran Desai on sanonut: ”Se, että elämäni on juuri tällaista, ei ole sattumaa. Se on perintöni.”

Eeva-Liisa Bahnaan

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry
Postiosoite: Tallberginkatu 1 C 31, 00180 Helsinki
Käyntiosoite: Kaapelitehdas, B-rappu 5.krs
Puh. (09) 726 2212 |

© KULTTI 2007  |  Palaute >