Sosiaalitieto

Muutakin kuin ongelmia

(Julkaistu Kultin verkkopalvelussa 24.6.2010)

Pääkirjoitus 15.6.2010 

Hyvinvointi syntyy ihmisten omissa elinympäristöissä ja sosiaalisissa verkostoissa. Se ei ole pelkästään palveluiden tulosta. Tämän oivaltaminen on kunnallisen sosiaalipolitiikan kulmakivi. Tarvitaan kunnallista sosiaalipolitiikkaa, joka perustuu ihmisten arjen tuntemiseen ja ihmisten tukemiseen arjen vaatimuksissa.

Sosiaalinen ei ole katoamassa mihinkään ihmisten arjesta ja elämästä, mutta se näyttää ohenevan palvelujärjestelmissä. Vireillä on kaksi suurta lakiuudistusta, jotka vaikuttavat tähän ratkaisevasti: sosiaalihuoltolain valmistelutyö ja kunta- ja palvelurakenneuudistusta ohjaavan Paras-puitelain jatkotyö. Molemmat ohjaavat jo nyt kuntien strategiatyötä ja tulevaisuuden ratkaisuja.

Sosiaalihuoltolain valmistelutyö on edennyt väliraportin julkaisemiseen. Raportti on monella tapaa ansiokas, mutta kunnallisen sosiaalipolitiikan näkökulmasta siinä on myös heikkouksia.

Jos sosiaalihuollon lakien uudistamisen tärkeimpänä pyrkimyksenä on löytää keinoja pahimpien sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi, vaarana on, että sosiaalisen asiantuntijuus rajautuu sosiaalisiin ongelmiin ja vastuu niistä siirtyy yksin sosiaalihuollolle. Vastuu sosiaalisista ongelmista on kuitenkin koko kunnan yhteinen. On tärkeää, että lainsäädännön uudistustyössä edelleen vahvistuu näkemys ihmisten arjen tukemisesta ja erityisesti heikoimmassa asemassa olevien elämäntilanteiden parantamisesta.

Liiallinen ongelmakeskeisyys on helposti suden kuoppa: kun keskitytään ongelmiin ja niiden ehkäisyyn, ei nähdä promotiivisen, edellytyksiä luovan kunnallisen sosiaalipolitiikan mahdollisuuksia. Koko kunta toteuttaa kunnallista sosiaalipolitiikkaa: laaja-alainen yhteinen vastuu vahvistaa kaikkien kuntalaisten osallisuutta ja toimintaedellytyksiä. Eri sektoreiden toimet tukevat ja täydentävät toisiaan. Sosiaalisiin ongelmiin vastataan luomalla sosiaalisesti entistä vastuullisempi kunta.

Ihmisten omatoimisuus ja siihen kiinteästi liittyvä osallisuus toteutuvat arjessa – ihmisten omassapaikallisyhteisössä. Omatoimisuus ja osallisuus edellyttävät myös sitä, että ihminen voi vaikuttaa oman paikallisyhteisönsä asioihin. Vahvan ja suoran paikallisdemokratian merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Kuten Aulikki Kananoja on osuvasti kuvannut, kunta ei ole vain hallinnollinen yksikkö: se on myös paikallisdemokratian toteuttaja, viranomainen, palvelujen järjestäjä ja tuottaja sekä ihmisten asuin- ja elinympäristö.

Paras-uudistuksessa on edellytetty riittävää väestöpohjaa palvelujen järjestämiselle, mutta se ei yksin riitä. Paras-lainsäädännön jatkotyössä eheys on keskeinen kysymys. On välttämätöntä, että sosiaali- ja terveyspalvelut muodostavat eheän kokonaisuuden.

Kunnallisen sosiaalipolitiikan näkökulmasta sosiaali- ja terveyspalvelut on myös nähtävä osana eheää kuntakokonaisuutta. Tämä on tärkeää siksi, että sosiaalipalveluiden eriytyminen kunnan oman suoran ohjauksen ulkopuolelle heikentää sosiaalipalveluiden ja sosiaalisen asiantuntijuuden yhteyttä kunnan muihin palveluihin ja muihin kuntapolitiikan lohkoihin sekä kunnassa elävien ihmisten arkeen.

Lainsäädäntö uudistetaan tulevaisuutta varten. Nyt pitäisi löytää sellaiset ratkaisut, jotka mahdollistavat hyvän tulevaisuuden.

Harri Jokiranta

Seinäjoen apulaiskaupunginjohtaja, Huoltaja-säätiön hallituksen jäsen ja sen Kunnallisen sosiaalipolitiikan asiantuntijaryhmän puheenjohtaja

Sosiaalitieto 6–7/2010