Kultti

LUKUfiilis »

Onnimanni »

Sieppo »

Tyyris Tyllerö »

Vinski »

Virikkeitä »

LUKUfiilis

Nuorten lukijoiden äänenkannattaja LUKUfiilistä tehdään lukio- ja yläasteikäisille nuorille. Lehti esittelee kirjoja, kirjailijoita, kirjallisuuden tapahtumia sekä kertoo tietoja lukemisesta. Pääpaino on uudessa kotimaisessa ja suomeksi käännetyssä kaunokirjallisuudessa. Lue LUKUfiiliksen näyteartikkeli: http://www.lukukeskus.fi/lehdet/luku_i_fiilis_i_/painotuoretta.html

Pohjanmaalta kajahtaa: Listahittejä kansanlauluista

(Julkaistu Kultin verkkopalvelussa 11.6.2007)

LUKUfiiliksen 2/2007 teema on musiikki.

Reportaasi
Kirjoittaja Sarianna Kankkunen

Pohjanmaalta kajahtaa: Listahittejä kansanlauluista

Rock ja kansanlaulut tuntuvat olevan toisistaan yhtä etäällä kuin tuohivirsut festarilavalta. Tämän vuoden Emma-gaalassa yhden halutuista patsaista pokkasi kuitenkin yhtye, jonka hittikappaleiden sanoituksissa kuuluvat pohjalaiset kansanlaulutekstit.

Helavöistä ja tähkäpaidoista tavaramerkkinsä tehnyt Lauri Tähkä & Elonkerjuu aloitteli uraansa 1990-luvun puolivälissä. Yhtyeen hyödyntämät kansanlaulut ovat uudempaa lyyristä kansanlauluperinnettä, johon sisältyy runsaasti luontokuvia sekä rakkauteen, erotiikkaan ja pilkkaan liittyviä aiheita. Lauluja on aikoinaan laulettu yhteisissä kokoontumisissa, työn touhussa, vapaa-ajalla tai kylillä kulkiessa.
– Lauri ja Simo löysivät kirjan, joka sisälsi Toivo Kuulan keräämiä kansanlauluja. Totesimme, että tekstit toimivat loistavasti vielä tänäkin päivänä, kertoo yhtyeen basisti Antero Naali.

 

Yhtyeestä tuli pian Pohjanmaan maskotti ja se nautti kulttisuosiota omilla seuduillaan.
– Kyllä siinä aluksi oli semmoista kattelua, että onko tuo jotain huumoritouhua. Aika pian yleisö tajusi, että tosissaanhan nuo on. Pieni pilke silmäkulmassa pitää kuitenkin olla, Naali sanoo.

 

Vuonna 2004 julkaistu kolmas albumi Syntymähäjyt antoi jo maistiaisia menestyksestä, mutta uusin levy Maailma on renki oli viimein se, joka toi yhtyeelle palstatilaa, platinalevyn ja lopulta Emman. Yhtyeen vauhti vain kiihtyy.
– Kesällä teemme aika paljon festivaalikeikkoja. Syksyllä pitäisi ilmestyä taas uusi levy, jonka perään lähdetään kiertueelle, eli ei ainakaan tule vapaa-ajan ongelmia.

 

Antero Naalin elämässä pohjalaisuus näkyy muuallakin kuin esiintymislavalla.
– Tietynlaista rehtiä suoraselkäisyyttä yritän pitää yllä. Nykypohjalainen on ylpeä juuristaan!Äijäuhoa syrämessä

 

Maailma on renki on Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen ensimmäinen levy kansainvälisen levy-yhtiön huomassa. Ero aiempaan on huomattava: kappaleet ovat tuotetumpia ja kokonaisuus viimeistellympi. Musiikki on yhä rockimpaa ja viimeisetkin iskelmävaikutteet ovat kadonneet. Viulussa soi yhä häivähdys kansanmusiikkia, ja Tähkä tulkitsee antaumuksella. Aiempiin levyihin verrattuna sanoitukset on entistä tarkemmin valittu siten, että nykykuulijan on helppo samaistua niihin. ”Mitä sinä tulit narraamaan / ja mulle suuta antamaan / kun tiesit nuoren pojan syrämen / että se on taipuva” (kappaleesta Pisto tikarin).

 

Pohjalaisyhtye jatkaa CMX:n ja Amorphiksen linjaa, jossa rock-yhtyeet ammentavat innoitusta suomalaisesta mytologiasta ja kansanrunoudesta. Elonkerjuun laulujen toistuvia teemoja ovat rakkaus ja sydänsurut, nuoruus ja huoleton pohjalainen uho. Vanha kansanrunous taipuu yllättävän katu-uskottaviksi sanoituksiksi. Vaikka yhteiskunta muuttuu, tunteet eivät vanhene. Äijäuhon lisäksi mukaan on mahtunut hieman naisnäkökulmaa, kuten raikkaassa kappaleessa Nuaren likan elämä.

 

Levy on yhdistelmä uhmaa ja herkkyyttä. Vaikka musiikkityyli on entistä lähempänä valtavirran poprockia, tuntuu yhtyeellä olevan edelleen ohjakset käsissään ja oma linja selvillä. Kansanlauluperinne ja riehakas asenne tuovat musiikkiin sitä omaleimaisuutta, joka erottaa aidon yhtyeen tuotteesta.

 

Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Maailma on renki. Universal Music 2006.

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry
Postiosoite: Tallberginkatu 1 C 31, 00180 Helsinki
Käyntiosoite: Kaapelitehdas, B-rappu 5.krs
Puh. (09) 726 2212 |

kultti@ 
kultti.net

© KULTTI 2007  |  Palaute >