Kirjallisuusterapia

Kirjallisuusterapia-lehti yhdistää ihmisiä, jotka käyttävät kirjoittamista ja lukemista kirjallisuusterapeuttisessa työskentelyssä. Lehdessä julkaistaan paitsi alaa käsitteleviä artikkeleita, esseitä ja kirja-arvioita myös runoja sekä proosaa.

Kirjallisuusterapia1/2016. Tuija Siljamäki: Tarinoita hajoavasta kodista
Kirjallisuusterapia1/2016. Tuija Siljamäki: Tarinoita hajoavasta kodista

(Julkaistu Kultin verkkopalvelussa 19.12.2016)

Tarinoita hajoavasta kodista

 

 

Katariina Hakaniemi: Kaksi kotia. 17 tarinaa elämästä vanhempien eron jälkeen. Reuna: Tuusula, 2016.

 

Tuija Siljamäki

 

Aurora, 13, ilahtui, kun häneltä kysyttiin kirjaa varten, miltä vanhempien ero tuntui. ”Ei kukaan muu näistä eroasioista ole minulta koskaan kysellyt.” Hänen ja monen muun erolapsen tarinasta välittyy vaikenemisen kulttuuri. Onko vanhempien ero edelleen niin arka aihe, ettei siitä haluta puhua? Vai eikö aikuisille vain tule mieleen, että lapsikin voisi haluta keskustella aiheesta jonkun kanssa?

 

Toimittaja Katariina Hakaniemi on tarttunut kirjassaan omakohtaiseen ja suurta osaa suomalaisista koskettavaan aiheeseen. Vanhempiensa eron kokee noin 30 000 suomalaista lasta ja nuorta joka vuosi. Hakaniemi on haastatellut eron kokeneita aikuisia ja joitakin nuoriakin ja kirjoittanut monologimuotoiset tarinat haastattelujen pohjalta.

 

Kirjan nimi Kaksi kotia kuvaa hyvin sitä toisaalta hajoamisen, toisaalta uuden alun tilaa, johon lapsi joutuu vanhempien erotessa. Osa läheisistä ihmisistä saattaa kadota lapsen elämästä kokonaan ja tilalle putkahtaa liuta uusia ihmisiä. Koulu ja asuinpaikka saattavat vaihtua, kaikesta tutusta ja turvallisesta voi joutua luopumaan. Jos perheessä on ollut riitaisaa, ero saattaa olla helpotuskin. Erossa voi siis käydä hyvin tai hyvin huonosti. Pelkkää arpapeliä eron seuraukset eivät kuitenkaan ole, kuten nämäkin tarinat osoittavat. Aikuisten on mahdollista pehmentää lapsen eronjälkeistä elämää monin tavoin käyttäytymällä fiksusti.

 

Hakaniemi on löytänyt kirjaansa 17 erilaista tarinaa, joista jokainen avaa uuden näkökulman vanhempien avioeroon. Havahduttavimpia ja koskettavimpia ovat tarinat, joissa kertoja on itsekin vielä lapsi. He kertovat suoraan, miten ero kannattaisi hoitaa lasta ajatellen. Lapset haluavat säilyttää tärkeät ihmissuhteensa ja tärkeät osat arkeaan, kuten harrastukset. ”Lasten pitäisi eron jälkeen saada tavata molempia vanhempiaan. Jos äiti ei enää pidä isästä, hänen ei kuitenkaan pitäisi estää näkemästä isää”, sanoo Aurora, 13 v. Pahinta on käyttää lasta viestikapulana tai koston välikappaleena. Myös riidat kannattaisi hoitaa lasten korvien ulottumattomissa.

 

Joskus vanhempien parisuhdeongelmat varjostavat vielä aikuisenakin. Pahimmillaan lapsi voi jäädä koko elämäkseen vanhempiensa sotkujen vangiksi, kuten viisikymppinen amerikansuomalainen Catherine, jota riepoteltiin koko lapsuuden ajan paikasta toiseen, jopa mantereelta toiselle. Juurettomuus on estänyt häntä luomasta kestäviä ihmissuhteita vielä aikuisenakin. Myös isovanhempien ero saattaa olla perheelle yllättävän iso muutos, kun rakasta mummolaa ei äkkiä enää olekaan. Mutta jos isovanhempien ero on hyvin hoidettu, lapsi voi saada isovanhemmat tuplana ja hän itse voi olla uusille isovanhemmille ”bonuslapsi”.

 

Kirjallisuusterapeuttisiin ryhmiin nämä erolasten tarinat sopivat vertaistueksi. Koska erosta on edelleen vaikea puhua, aiheesta kirjoittamiselle on selkeästi tilausta. Hakaniemen kirja tarjoaa runsaasti eroon liittyviä teemoja kirjoitusharjoitusten otsikoiksi. Vaikkapa jo kirjan nimi Kaksi kotia voi siivittää kynää monenlaisten pohdintojen äärelle.

 

 

Tuija Siljamäki on terveystoimittaja ja kirjallisuusterapiaohjaaja.