Kirjallisuusterapia

Kirjallisuusterapia-lehti yhdistää ihmisiä, jotka käyttävät kirjoittamista ja lukemista kirjallisuusterapeuttisessa työskentelyssä. Lehdessä julkaistaan paitsi alaa käsitteleviä artikkeleita, esseitä ja kirja-arvioita myös runoja sekä proosaa.

Kirjallisuusterapia 2/2016. Jenni Hurmerinta: Läsnäoleva kirjoittaminen – minuuden ydintä etsimässä
Kirjallisuusterapia 2/2016. Jenni Hurmerinta: Läsnäoleva kirjoittaminen – minuuden ydintä etsimässä

(Julkaistu Kultin verkkopalvelussa 20.12.2016)

Läsnäoleva kirjoittaminen – minuuden ydintä etsimässä

 

Läsnäoleva kirjoittaminen on syvä itsen kuuntelun prosessi. Se on matka omaan tieto- tunne- ja kokemusmaailmaan sekä mielen tuntemattomaan puoleen. Läsnäoleva kirjoittaminen johdattelee kohti ydinminää, josta avautuu mahdollisuus uuteen oivallukseen ja muutokseen.

 

Jenni Hurmerinta

 

Mielemme rakennelma, joka sisältää maailmankatsomuksemme ja omakuvamme, koostuu paitsi yksilöllisen elämänpolkumme varrella koetuista muistoista, kokemuksista ja havainnoista, myös ympäröivästä todellisuudesta. Kaikki ihmillinen kanssakäyminen, jopa oma sisäinen puheemme on sosiaalisesti, yhteiskunnallisesti ja historiallisesti rakentunutta. Jokainen kirjoittamamme tai ääneen lausumamme sana on kulttuurinen sopimus. Myös sosiaaliset roolimme ovat kielelliseen prosessointiin ja kommunikaatioon sidoksissa olevia käytäntöjä, joita pidämme yllä tietynlaisia käyttäytymismalleja ja kielisääntöjä noudattaen. Kieli ja sanat ovat siis keskeisintä todellisuutemme rakennusmateriaalia.

         

Olen vuodesta 2009 alkaen ohjannut sanataiteellisia kursseja ja työpajoja erilaisten ryhmien ja yksilöiden parissa vauvoista vanhuksiin. Nämä kokemukset ovat johtaneet minut tekemään kaksi keskeistä havaintoa koskien ihmismielen toimintoja. Ensimmäinen huomioni on, että tunteisiin vetoava ja henkistä avoimuutta sekä herkkyyttä vaativa taiteellinen työskentely mahdollistaa jokaisessa meissä olevan, yksilön identiteettiä autenttisimmillaan edustavan ydinminän näkyväksi tekemisen. Toisen havaintoni mukaan tuon torjutuista tunteista ja tiedostamattomasta kumpuavan, edellä mainittujen sosiaalisten konstruktioiden alla piilevän minän tukahduttaminen on tyypillinen syy siihen, miksi niin monet meistä kokevat ahdistusta eivätkä saa otetta itsestään tai elämästään.

        

Näiden havaintojen saattelemana päädyin suorittamaan kirjallisuusterapiaohjaajan tutkinnon, ja pohdintani ydinminästä ohjasi minua kehittämään läsnäolevan kirjoittamisen metodiani, jossa sovellan kirjallisuusterapeuttisia lähestymistapoja tietoisen läsnäolon (engl. mindfulness) perusteisiin. Kirjallisuusterapiaopintojen käytännön lopputyönä suunnittelin Itsen tiellä -nimisen läsnäolevan kirjoittamisen kurssin, jonka ohjasin yhteistyössä joogaopettaja Kirsi Tikan kanssa. Kurssin pääasiallinen tavoite oli tarjota osallistujille välineitä itsetuntemuksen ja tietoisuustaitojen kehittämiseen läsnäolevan ja itsereflektoivan luovan kirjoittamisen avulla. Kirjallisessa lopputyössäni hahmottelin läsnäolevan kirjoittamisen prosessia, jota olen saanut ohjaamillani kursseilla todistaa.

         

Läsnäoleva kirjoittaminen syntyi siis halusta ymmärtää, miten voisimme piilottelun ja torjunnan sijasta oppia arvostamaan ja kehittämään meissä jokaisessa vaikuttavaa ydinminää. Läsnäolevan kirjoittamisen on tarkoitus auttaa osallistujaa hahmottamaan omaa persoonallista identiteettiä, mikä helpottaa ymmärtämään itseä suhteessa omaan elämänkaareen ja ympäröivään todellisuuteen. Prosessi paljastaa tiedostamattomia ja itsestäänselvyyksiksi naamioituneita ajatus- ja käyttäytymismalleja sekä tunteita. Se rohkaisee olemaan avoin ja haavoittuvainen sekä analysoimaan itseä lempeän kriittisesti ja rehellisesti. Tavoitteena on edesauttaa ihmistä olemaan mahdollisimman eheä ja autenttinen, itsensä vikoineen hyväksyvä, mutta kehitykseen pyrkivä yksilö.

 

Itsen tuntemisen onni

 

Uskon, että suuri osa ihmisen identiteetistä rakentuu torjutulle ainekselle eli sellaisille ajatuksille ja tunteille, jotka on suodatettu tiedostamattomaan. Toimimme pitkälti tietoisen mielemme varassa, mutta jätämme paljon psyykkisestä potentiaalistamme käyttämättä, sillä harvempi meistä on aktiivisesti kosketuksissa tiedostamattomaan puoleemme. Halusimme tai emme, tiedostamattomamme kuitenkin vaikuttaa lakkaamatta tunne-elämäämme ja sen myötä toimintaamme. Epätoivotut tuntemukset tai muistot eivät poistu tai hiljene, vaikka niitä kuinka työnnettäisiin sivuun, vaan ne ilmenevät meissä irrationaalisina tunteina ja reaktioina tai pyrkivät pintaan esimerkiksi unien kautta. (Roos, Manninen & Välimäki 1996, 44–45.) Tunteiden torjuminen saattaa johtaa siihen, että emme uskalla tai kykene pysähtyä miettimään, mitä todella teemme elämällemme ja miksi.

         

Mitä tukahdutetumpi yksilön ydinminä on, sitä haastavammaksi sen kohtaaminen muuttuu. Emme voi tietää, mitä tulee vastaan, kun astumme epävarmalle ja mahdollisesti epämukavallekin tiedostamattoman vyöhykkeelle. Mielen rakenteiden purkaminen ja pohdiskelu voi tuntua monesta niin haastavalta, että se sivuutetaan kokonaan ja elämässä edetään niin sanotulla automaattiohjauksella. Useat oppilaani tai kurssilaiseni ovat kokeneet olevansa hukassa juuri sen tähden, että he ovat työntäneet oman tahtonsa sekä tunteensa sivuun ja ryhtyneet imitoimaan niitä ajatus- ja toimintamalleja, joita heidän odotetaan mukailevan. Toiset eivät ole tulleet edes ajatelleeksi, että mieltä voisi hahmottaa paremmin – saati, että sitä voisi oppia säätelemään.

        

Läsnäolevan kirjoittamisen keskiössä on pyrkimys päästä kosketuksiin autenttiseen eli tiedostamattomaan minään, joka on olemassa ja vaikuttaa sosiaalisten konventioiden ja kielellisten konstruktioiden alla. Tavoitteena on löytää yhteys ja tasapaino tietoisen ja tiedostamattoman mielen välillä, minkä seurauksena ihminen voi suuntautua kohti niitä asioita, jotka ovat juuri hänelle tärkeitä. Väitän, että ihminen kykenee onneen ja tasapainoon vasta, kun hän kokee elämänsä mielekkääksi ja tuntee itsensä merkitykselliseksi. Nämä kokemukset vaativat itsetuntemusta eli ymmärrystä itsestä, jota voidaan kehittää syvän itsetutkiskelun avulla. Läsnäolevassa kirjoittamisessa itsetuntemuksen kehittäminen tapahtuu tiedostettujen ajatusmallien purkamisen, tiedostamattomien tunteiden sanallistamisen sekä reflektiivisen pohdinnan myötä. Tämän prosessin ansiosta ihminen oppii hahmottamaan identiteettiään ja sen rakentumista uudella tavalla.

         

Itsetuntemuksen kehittämisessä painoarvoa annetaan ennen kaikkea mielen tiedostamattomalle sisällölle ja toiminnoille, ja on ensisijaisen tärkeää, että myös negatiiviset tunteet käsitellään (Greenberg & Rhodes 1991, 57). Läsnäoleva kirjoittaminen nojaa tietoisen läsnäolon keskeiseen ajatukseen, jonka mukaan taipumuksemme vältellä psyykkisiä kärsimyksiä johtaa lopulta psyykkisiin kärsimyksiin (Siegel 2010, 62–64). Läsnäolevassa kirjoittamisessa kielteiset tunteet ja reaktiot sekä tietämättömyys toimivatkin keskeisenä itsetuntemuksen kehittämisen välineenä: ne ovat arvokasta oppimateriaalia omasta itsestä. Tarkoituksena on kohdata kaikki merkityksellisenä koetut muistot ja tunteet sekä etsiä myös tiedostamattomaan kätkettyjä pelkoja, traumoja tai muuta haittallista, tuhahduttavaa ainesta.

        

Myös Itsen tiellä -kurssilla kävi ilmi, että mitä enemmän epätoivottuja tunteita on torjuttu ja työnnetty tiedostomattomaan, sitä haastavampaa ne on kohdata. Toisaalta mitä syvemmälle näiden tunteiden käsittelyssä päästään, sitä suurempia eheytymisen ja voimaantumisen kokemuksia niiden prosessointi tuottaa. Harjoitukset, jotka aiheuttavat osallistujissa eniten henkistä vastarintaa, ovat useimmiten niitä, joiden kautta he kokevat jälkikäteen oppineensa eniten itsestään. Moni on saattanut harjoituksia tehdessään tai niitä purkaessaan yllättyä äkillistä ja voimakasta tunnereaktiotaan. Tokaisut kuten ”en odottanut, että tämä vaikuttaa minuun näin voimakkaasti” ovat merkki siitä, että tiedostamattomasta on saatu nostettua pinnalle jotain piilotettua ja merkityksellistä.

        

Odottamaton liikuttuminen ja itkeminen kurssiryhmän edessä hävettää tai hämmentää aluksi useimpia, mutta yleensä ensimmäisen ihmisen rohkaistuttua muut seuraavat perästä, minkä jälkeen tunteiden osoittaminen muuttuu luonnolliseksi osaksi vuorovaikutusta. Liikuttuminen on mielestäni osallistujien henkisen kasvun kannalta positiivinen asia, jopa eräänlainen läpimurto, sillä se on osoitus asioiden etenemisestä ja orastavasta muutoksesta. Vasta kun itku ja sen aihe on kohdattu, niistä on mahdollista päästää irti ja siirtyä eteenpäin. Yksi suurimmista kirjallisuusterapiaohjaajan haasteista onkin luoda ryhmän keskuuteen sellainen ilmapiiri, että jokainen kokee olevansa hyväksytty sellaisenaan, kaikkine tunteineen ja ajatuksineen. Uskoakseni Itsen tiellä -kurssin tietoiseen läsnäoloon tähtäävät harjoitukset loivat ryhmän keskuuteen luottamuksellisen ja kollektiivisen rauhan tunnelman, josta käsin oli miellyttävää ja turvallista jakaa omia tekstejä sekä ajatuksia.

 

 

Itsereflektiosta tietoiseen läsnäoloon

 

Läsnäoleva kirjoittaminen yhdistää tietoisen läsnäolon filosofiaa ja itsereflektiivisen kirjoittamisen metodeja, joiden kummankin koen olevan olennaisen tehokkaita menetelmiä itsetuntemuksen kehittämisessä. Reflektiivinen terapeuttinen kirjoittaminen ja tietoinen läsnäolo tähtäävät kumpikin samaan tavoitteeseen: ne kehittävät itsen havainnointi- ja säätelykykyä. Nämä edistävät yksilön itsetuntemusta, mikä puolestaan on lähes kaiken terapeuttisen työn pääasiallinen tavoite ja lähtökohta.

       

Persoonallinen, eheä identiteetti edellyttää reflektiota, joka mahdollistaa syvällisen oppimisen ja tietoisen ymmärtämisen. Se on prosessi, jossa oppija aktiivisesti tarkastelee ja käsittelee kokemuksiaan voidakseen konstruoida uutta tietoa tai näkökulmia suhteessa aiempaan tietopohjaansa. (Toskala & Hartikainen 2005.) Tietoisessa läsnäolossa reflektion kohteena ovat käsillä oleva hetki ja sen herättämät havainnot. Vaikka siinä keskitytäänkin hetkessä olemiseen, pidemmällä aikavälillä tietoisen läsnäolon on määrä auttaa havainnoimaan itseä ja maailmaa omaa henkistä ja fyysistä tasapainoa edistävällä tavalla. Tietoisessa läsnäolossa havainnoille ja niiden herättämille tuntemuksille ei tarvitse tehdä mitään eikä niihin myöskään tartuta kiinni, vaan niiden annetaan vain tulla ja mennä. (Siegel 2010, 67–68.) Läsnäoleva kirjoittaminen poikkeaa tästä siinä mielessä, että tavoitteena on saavuttaa tietoisen läsnäolon tila, mutta myös ottaa sieltä “tuliaisia” eli tietoa ja kokemuksia jälkikäteen analysoitavaksi. Läsnäolevan kirjoittamisen tavoitteena on saavuttaa intuitiivinen ja henkisesti avoin tila, josta käsin saadun ymmärryksen avulla voidaan reflektoiden jäsentää omaa identiteettiä ja näin kasvattaa itsetuntemusta.

        

Tietoista läsnäoloa ja taiteellista työskentelyä hyödyntäen voidaan siis luoda sisäinen (mielen)tila, jossa kognitiivisen kontrollin on mahdollista löystyä. Tällaisessa flow- eli tajunnanvirtatilassa yksilön on mahdollista antautua läsnäolon kokemukselle ja sitä kautta löytää uutta tietoa tai oivalluksia (Mandler 1975, 58–59). Tähän läsnäolon tilaan osallistujia johdatellaan erilaisin harjoituksin ja virikkein. Itsen tiellä -kurssilla hyödynnettiin paljon aistivirikkeitä, erityisesti musiikkia, ja myös keholliset rentoutusharjoitukset sekä tilanteeseen sopivien tekstien ääneen lukeminen saivat osallistujissa aikaan tietoisen mielen kontrollin löystymistä. Koen, että hyväksyvään läsnäoloon tähtäävät harjoitukset loivat edellytyksen Itsen tiellä -kurssin onnistumiselle. Läsnäolo- ja rentoutusharjoitukset johdattelivat osallistujat herkistyneeseen mielentilaan, josta käsin he tuottivat heille itselleenkin yllättävää tekstisisältöä. Kun kirjoitusprosessiin yhdistettiin tekstin lukeminen ja jakaminen kirjallisuusterapeuttisen ryhmän kesken, prosessi konkretisoitui entisestään (Daniels & Horowitz 1984, 96–99).

 

 

Itsen tieltä

 

Suunnitellessani viikonlopun kestoista Itsen tiellä -intensiivikurssia en osannut arvata, miten paljon kehitystä voisi kahdessa päivässä tapahtua. Toki läsnäolevan kirjoittamisen prosessin ideaalinen loppuunsaattaminen vaatii pidemmän ajan ja syvällinen itsetutkiskelu kestää ihmiselämän halki, mutta jotain olennaista lähti selvästi osallistujissa liikkeelle. Kirjoitusharjoitukset, kuten tajunnanvirtakirjoitus tarjosivat osallistujille välineitä kielelliseen prosessointiin, joka mahdollisti autenttisen kokemuksen tallentamisen ja etäännytetyn tutkimisen. Kurssin osallistujilta saamani palautteen mukaan menneisyyteen, nykyhetkeen tai tulevaan liittyvien ajatusten ja tunteiden paperille purkaminen helpotti oman elämän hahmottamista sekä ajatus- ja toimintamallien tunnistamista.

         

Kirjoitusharjoitukset ja keskustelut eivät muuttaneet konkreettisesti kurssilaisten elämäntilanteita tai olosuhteita, mutta ne mahdollistivat jokaiselle omanlaisia oivalluksen ja ymmärryksen hetkiä. Lausahdukset kuten “enpä ollut tullut ajatelleeksi” ja “nyt vasta ymmärrän” olivat osoituksia siitä, että kurssi saatteli osallistujia uusien ajatusmallien äärelle. Prosessin tuoma tieto mahdollisti itsen uudelleen jäsentämisen, mikä puolestaan johti voimaantumisen kokemuksiin. Omien henkisten voimavarojen kasvaessa osallistujat kokivat myös olevansa kykeneviä hallitsemaan ympäröivää elämäänsä: jokainen kurssilainen ilmaisi halunsa tehdä konkreettisia muutoksia itsessään ja elämässään kurssin jälkeen.

        

Vaikka suurin kasvu ja muutos koskivat kurssin osallistujien yksilöllisiä identiteettejä, myös ryhmän keskeinen dynamiikka oli iso osa prosessia. Osallistujat kertoivat palautteessaan kokeneensa ohjaajan ääneen lukemat tekstit lohduttavina. Ne tarjosivat rauhoittumisen hetkiä sekä vertaistukea: osallistujat tunsivat, etteivät olleetkaan niin yksin tunteidensa kanssa kuin olivat luulleet. Niin ikään osallistujat kokivat itse kirjoittamiensa tekstien ääneen lukemisen itsensä ylittämisenä. Omista teksteistä ja kokemuksista keskustelu muun ryhmän kanssa teki käsitellyistä asioista vähemmän uhkaavia ja muiden ihmisten näkemykset antoivat uutta perspektiiviä.

          

Kävi ilmi, että monille Itsen tiellä -kurssin osallistujille jo kurssille ilmoittautuminen oli osoittautunut voimaannuttavaksi kokemukseksi. Osallistumalla kurssille he ottivat konkreettisia askeleita kohti omaa hyvinvointia. Kokemukseni mukaan toisinaan jo pelkkä halu etsiä itseä ja merkitystä voi olla onnellisuuden tuoja, sillä identiteetin ja persoonallisuuden intentionaalista kehittämistä voidaan pitää itsessään inhimillisenä perustarpeena (Roos, Manninen & Välimäki 1996, 94). Elämässämme voi olla paljonkin sisältöä, mutta jos se ei ole meille merkityksellistä eikä tyydytä millään tapaa henkisiä tarpeitamme, voimme tuskin olla erityisen onnellisia.

       

Onnistunut läsnäolevan kirjoittamisen prosessi johtaa siihen, että annamme itsestämme ja ammennamme maailmasta mahdollisimman paljon, mahdollisimman rakentavalla ja voimaannuttavalla tavalla. Olemme läsnä, tietoisia itsestämme ja paikastamme maailmassa, jolloin meidän on helpompi antautua elämän sattumanvaraisuuden vietäväksi. Olemme vahvempia tarttumaan niihin seikkoihin, joihin voimme itsessämme ja elämässämme vaikuttaa. Tiedämme, mitä ja miksi tunnemme, ja ymmärrämme tätä kautta myös muita ihmisiä paremmin.

 

Suurta osaa läsnäolevasta kirjoittamisesta ei voi valitettavasti teoretisoida tai sanoittaa, sillä sen taika rakentuu hetkessä, ryhmän ja ohjaajan välillä. Oivallinen kuvaus tälle maagiselle läsnäololle ja yhteydelle löytyy eräästä Itsen tiellä -kurssia koskevasta palautteesta: ”Kurssi oli täynnä hetkiä, joina elämän merkityksellisyys hetkeksi näyttäytyi, sellainen kultaisen valon kangastus… Haluaisit säilyttää sen, mutta sitten hetki on ohitse ja se on poissa. Jäljelle jää kuitenkin ilo siitä, että tunnet ja muistat miten se on löydettävissä, uudelleen ja uudelleen.”

 

Jenni Hurmerinta on kirjallisuustieteen FM, sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja, kustannustoimittaja, vapaa kirjoittaja ja kirjallisuuslehti Lumoojan entinen päätoimittaja.

 

Artikkeli perustuu lopputyöhön: Jenni Hurmerinta (2015) Itsen tiellä – Läsnäoleva

kirjoittaminen itsetuntemuksen kehittäjänä. Helsingin yliopisto. Koulutus- ja kehittämispalvelut. Kirjallisuusterapian perusteet 2015.

 

 

Lähteet

 

Daniels, Victor & Horowitz, Laurence J. (1984) Being and caring. A psychology for living. 2. painos. Palo Alto: Mayfield Publishing Company.

 

Greenberg, Leslie S. ym. (1991) Emotion in the change process. Teoksessa Curtis, Rebecca C. & Stricker, George (toim.) How people change. Inside and outside therapy. New York: Plenum Press, 39–58.

 

Mandler, George (1975) Mind and emotion. New York: John Wiley & Sons, Inc.

Roos, Esa (1996) Piilotajunta, Freud ja psykoanalyysi. Teoksessa Roos, Esa, Manninen, Vesa & Välimäki, Jukka (toim.) Kohti piilotajuntaa. Psykoanalyyttisiä tutkielmia. Helsinki: Yliopistopaino, 75–77.

 

Siegel, Ronald. D. (2010) Tässä ja nyt. Yksinkertaisia harjoituksia arkipäivän haasteisiin. Suom. Hartikainen, Teija. Helsinki: Basam Books.

 

Toskala, Antero ja & Hartikainen, Katja (2005) Minuuden rakentuminen. Psyykkinen kehitys ja kognitiivis-konstruktiivinen psykoterapia. Keuruu: Otava.