Kirjallisuusterapia

Hektisyydestä hetkisyyteen

(Julkaistu Kultin verkkopalvelussa 31.10.2007)

Hengellisyys on intiimi asia, mielenterveystyössä vuosia sitten vielä tabu. Ilmapiiri on kuitenkin muuttumassa, yhteiskuntatasollakin. Näistä asioista keskustelin kesän alussa osastonhoitaja Maarit Mahkosen ja sairaalapastori Ulla Ullgrenin kanssa Auroran sairaalassa.

Onko hengellisyys sisäsyntyistä?

Maarit Mahkonen toimii osastonhoitajana yhdellä Auroran akuuttipsykiatrian osastoista. Hänen kanssaan lähdimme miettimään ensin henkisyyden ja hengellisyyden eroja. Hengellisyyteen liittyy uskonnollisuus. Henkisyydessä on tila hengellisyydelle. Mahkonen kertoo aivotutkija ja professori Matti Bergströmin teoriasta, jonka mukaan ihmisessä, tarkemmin sanottuna aivotoiminnassa, on syntyjään tila Jumalalle, joka täyttyy tai ei täyty Jumalan kokemisesta. Sen avulla selittyisi ainakin ihmisen kiinnostus tuntematonta kohtaan ja kaipaus liittymisestä johonkin suurempaan.

Hengellisyys on ihmisen perustarve, ja hoitotyössä pitää olla valmius kuulla ja aistia ihmisen hengellinen hätä. Mikäli hoitajan omat valmiudet keskusteluun eri tasoilla eivät riitä, hän voi ohjata potilaan sairaalapastorin luo tai ottamaan yhteyttä omaan seurakuntaan. Mahkonen sanoo itse hoitajana kuunnelleensa aktiivisesti ja keskutelleensa tarvittaessa hengellisistä asioista potilaiden kanssa ja saaneensa siihen aina esimiestensä tuen. Käännytystyötä ei saa tehdä potilaille tai työtovereille, mutta yksityisiä keskusteluja käydään hengellisistä asioista siinä missä muistakin. Jos halutaan hengellisyyttä kunnioitettavan, täytyy kunnioittaa myös sitä, ettei se ole kaikille tärkeää.


Voimavarana nippu elämänohjeita

Psyykkinen sairaus voi Mahkosen kokemuksen mukaan vaikuttaa muun muassa niin, että uskonnollisuus saa psykoottisia muotoja tai sairaus ilmenee hengellisyytenä, jota ihminen ei muuten ilmennä. Sairastuminen ei ole rangaistus, sillä ihmismieli järkkyy, vaikka olisi uskonnollinen.

Mahkonen on uransa aikana huomannut, että silloin, kun hengellisyys on ihmiselle voimavara eikä siihen liity syyllisyyttä tai psykoottisuutta, vuorovaikutuksen luominen, jakaminen ja tukeminen on helppoa. Tällöin uskonnollisuus, ihmisen uskonnolliset näkemykset ja kokemukset, ovat positiivisia ja vievät eteenpäin toivoa luoden. Elämänkriisit ja kasvunpaikat, kuten sairastuminen, herättelevät ihmistä ja saavat hänet hakemaan apua, vastauksia, voimaa ja johdatusta. Itsensä hoitaminen ja lääkitseminen ei sodi uskonnollisuutta vastaan. Synnit, syyllisyys ja helvetin pelko ovat kuitenkin usein potilaiden ajatusten pinnalla. Ihmisen, joka haluaisi omilla teoillaan hallita asioita, on vaikea luottaa kristinuskon ytimeen, anteeksiantoon ja armoon, joka saadaan ottaa vastaan.

Keskustelun aikana Mahkonen miettii, että ihmisellä on alttius tehdä väärin ja ihmismielelle on luonnollistakin syyllistää itseään. Hän korostaa, että ihmisellä on vastuu omista teoistaan, mutta samalla Jumalan rakkaus puolellaan. Ohjeita elämään on saatavilla Raamatusta, perusteinaan kymmenen käskyä ja vuorisaarna. Yksi yhteen tämän päivän elämään tekstit eivät aina istu, onhan Raamattuun valikoitunut vain miesten kirjoittamia tekstejä parin tuhannen vuoden takaa, mutta arvopohjana ne Mahkosen mukaan toimivat hyvin.


Saako hengellisyys näkyä ja kuulua?

Maarit Mahkonen on kokenut mielenterveystyötä tehdessään viime vuodet suvaitsevaisempina hengellisyyttä kohtaan. Aiemmin uskonto oli tabu ja oma vakaumus piti peittää. Vallalla on ollut myös ajatus, että lääkäriltä tai hoitajalta menisi uskottavuus, jos hän kertoisi hengellisistä kokemuksistaan tai vakaumuksestaan. Nykyään sairaalassa on kirkkovuoden tapahtumien lisäksi vierailijoita sekä aiheeseen liittyvää koulutusta ja on Aurora saanut psykiatrisena sairaalana aloittaessaan piispan siunauksenkin. Sairaalapastorien työ on tullut näkyvämmäksi, vaikka eroja eri osastojen välillä voikin olla.

Omaa vakaumustaan Mahkonen pitää suurena voimavarana, turvana, lupana olla sitä, mitä on. Rukoillessa prosessoi asioita, löytää kenties uusia näkökulmia, pistää itsensä likoon ja muutoksen käyntiin positiivisella tavalla. Mielessään hän silloin tällöin siunaa ja rukoilee meidän kaikkien Aurorassa olevien puolesta. Työhuoneessaan hänellä on pieniä uskonnollisia tunnuksia, ja hän kertoo nähneensä sattumalta eri yhteyksissä esimerkiksi lääkärien pitävän Raamattua vastaanotollaan. Osastolla on tarjolla hengellisiä kirjoja potilaiden tai henkilökunnan luettavaksi. Toisinaan Mahkonen toivottaa potilaalle tämän lähtiessä sairaalasta Jumalan siunausta, mutta useimmin potilaat sanovat näin hänelle. Asenne hengellisyyteen on muuttumassa koko yhteiskunnassa, vaikka usko on intiimi asia, josta ei ole ollut tapana puhua.


Apua seurakunnasta

Minullekin uutena asiana käy ilmi, että muun muassa perheterapia ja työnohjaus ovat aikanaan tulleet Suomeen kirkon kautta. Oman seurakunnan palveluja voi käyttää erilaisiin elämäntilanteisiin. Niissä järjestetään muun muassa suru- ja eroryhmiä, nuorten parien ryhmiä, naisten elämänkaariryhmiä ja AA-ryhmiä. Asioista voi käydä juttelemassa tai ryhmiin pyrkiä, vaikkei koe olevansa uskovainen. Kirkon tarjonta voi joskus olla monipuolisempi ja toteutua nopeammin kuin muita reittejä pitkin.


Vain sinisellä pohjalla voidaan puhua jumalallisista asioista

Sairaalapastori Ulla Ullgrenin työtilat Auroran sairaalassa luovat haastattelun aikana rauhallista ilmapiiriä. Sateisen kesäpäivän hehku saa sinisen sisustuksen utuiseksi. Kahden nojatuolin välissä olevalta pöydältä silmiini osuu ensimmäiseksi työpaikallani niin tuttu näky – nenäliinapaketti. Täälläkin ollaan vakavien asioiden äärellä. Nyt kirjoittaessani huomaan miettiväni, että tuossa huoneessa on varmasti itketty myös ilosta.


Mihin on jäänyt armo?

Uskonnollisissa psykooseissa korostuvat usein syntisyys ja syyllisyys. Ihminen kärsii tekemistään asioista, kokee olevansa syntinen. Tähän olen törmännyt itsekin usein ja miettinyt, ”mihin on jäänyt armo?” Miksi sairaudessa korostuu synti? Ulla Ullgren miettii uskonnon opetuksen vaikutuksia ja varsinkin vanhemman ikäpolven kasvatusta ”Herran pelkoon”. Kirjaimellinen hengellinen kasvatus ja joidenkin yhteisöjen tarkkarajaiset tulkinnat ovat voineet olla jopa traumaattisia kokemuksia ihmisille. Syntisyyden ja syyllisyyden korostaminen ei tue itsetunnon kehittymistä, ja sellainen ilmapiiri saattaa edesauttaa sairastumista.

Sairaalapastorille kokemus on näyttänyt, että esimerkiksi depressiivisellä ihmisellä synnintunto sekä syyllisyys ja häpeä omasta olemassaolosta usein sekoittuvat. Ongelmalliseksi sen muodostavat ääripäät,joissa ihminen ei koe syyllisyyttä lainkaan tai kokee sitä jatkuvasti kaikesta, ilman aihettakin. Syyllisyys on perustunne, jonka kokeminen oikeista asioista on tervettä. Silloinhan ihminen tietää tehneensä vastoin omaa moraaliaan tai toisen hyvää. Korostuneen syyllisyyden tunteen rinnalla Ullgren puhuu myös terveen häpeän ja syyllisyydentunteen puuttumisesta aikamme ongelmana.

Sairaalapastorin luo tullaan myös ripittäytymään eli tunnustamaan synnit ja ottamaan vastaan papin julistama synninpäästö, vakuutus syntien anteeksisaamisesta ja armosta. Psyykeltään sairaille ihmisille kuultu sana ei aina riitä tai se ei heitä vakuuta, vaan he tunnustaisivat samat syntinsä kerta toisensa jälkeen, esimerkiksi peräkkäisinä päivinä. Toisaalta joku voi ripittäytyä asioista, jotka eivät papin mielestä ole syntiä. Tällöin hän voi esimerkiksi rukoilla papin kanssa yhdessä, että pääsisi eroon mieltä vaivaavista asioista, tuskastakin. Yleisesti ajatellen synnin voi tietää saaneensa anteeksi, mutta se ei automaattisesti poista syyllisyyden tunnetta.


Psykoosin uskonnollisia piirteitä

Ulla Ullgren kertoo usein tunnistavansa uskonnollisia kysymyksiä miettivissä potilaissa kolme pääryhmää: On ihmisiä, joiden elämänkriisi ja psyykkinen sairastuminen tuovat heidät peruskysymysten äärelle. Toisilla uskonnollisuus on aina kuulunut vakaana osana elämään. Sen muoto saattaa muuttua sairauden akuuttivaiheessa, mutta ei tee sitä välttämättä. Usko tuo voimia, vahvistaa ja tukee elämässä. Joskus mielen sairastuessa hengellinen osa saattaa olla ainoa joka jää terveeksi. Kolmannella ryhmällä psyykkinen sairaus tai ensimmäiset oireet tulevat näkyviin uskonnollisin tavoin, henkilö saattaa alkaa lukea tauotta Raamattua, käydä jatkuvasti kirkossa tms. Ihminen, joka ei ole ennen ollut kiinnostunut hengellisyydestä, käyttäytyy poikkeavasti, ja silloin ulkopuoliset saattavat sanoa hänen menneen ”sekaisin uskonnosta”.

Psykoosin uskonnollisiin piirteisiin voi kuulua muun muassa se, että potilaat voivat ajatella saaneensa erityisiä tehtäviä tai merkkejä Jumalalta. He voivat kokea olevansa jokin tietty Raamatun henkilö, Jumalan poikia tai vastaavasti perkele tai ilmestyskirjan peto. Ääniä kuuleva ihminen voi ajatella Jumalan puhuvan hänelle. Aikaisemmat uskonnolliset kokemukset ja opetus sekä se, millainen jumalakuva ihmisellä on, voivat vaikuttaa ajatusten syntyyn yhdessä persoonallisuuden rakenteen kanssa. Toisinaan potilaat kokevat, että henkivallat ahdistavat heitä. Sairaus mielletään uskonnolliseksi koettelemukseksi. Tausta-ajatuksena saattaisi olla se, että henkivallat olisi helpompi hyväksyä huonon olon syyksi kuin sairaus.


Rangaistus ja vastuu

”Miksi minä olen sairastunut? Onko sairastumiseni Jumalan rangaistus? Minä en ole tehnyt mitään väärää...” Tällaisia kysymyksiä ja ajatuksia sairaalapastorille esitetään, kun etsitään syytä sairastumiselle. Ja hän esittää usein vastakysymyksen ”Miksi Jumala toimisi näin?” Jälleen toistuu ajatus koettelemuksista. Ullgren sanoo mielellään itse ajattelevansa Jumalan perusolemukseksi läsnäoloa, ”minä olen” teemaa, ennemmin kuin antamista ja ottamista ja rangaistusten jakamista.

Tuskan ja kärsimyksen kokeminen ajaa jotkut ihmiset itsemurha-ajatusten äärelle. Joku sanoo kuulevansa Jumalan äänen, joka käskee häntä tappamaan itsensä. Jonkun toisen masennus on vienyt niin pimeään, ettei hän näe muuta tietä kuin itsemurhan. Ullgren toteaa sairaalapastorina olevansa elämän puolella ja sitä puolustamassa, jolloin pohdinta ja vastaukset riippuvat tilanteesta. Jos potilaan kokemus on, että Jumala käskee häntä tappamaan itsensä, sen voi kyseenalaistaa monilla Raamatun kohdilla, kuten älä tapa -käskyllä.

Itsemurhaa miettivä ihminen ajattelee usein, että kuolema vapauttaa hänet kaikesta vastuusta. Silloin häntä on hyvä muistuttaa siitä, että Raamatun mukaan jokainen joutuu kuoleman jälkeen vastaamaan teoistaan ja laiminlyönneistään Jumalan kasvojen edessä.Vastuu omista teoista on siis ihmisellä itsellään. Itsemurhan tehneen omaisia sairaalapastori tapaa myös ja heitä hän muistuttaa Jumalan armosta ja lohduttaa muun muassa raamatunkohdalla, jossa Jeesus kutsuu kuormittuneet luokseen.


Holistinen hoitotyö huomioi henkisyyden ja hengellisyyden

Sairaalapastorin työn lähtökohta on ottaa ihminen vastaan ja kohdata hänet sellaisena kuin hän on. Tapaamisissa ei diagnosoida tai puhuta sairaudesta itsessään, vaan annetaan mahdollisuus turvautua Jumalaan jakeskustella tai kyseenalaistaa kaikki. Papin luo voivat tulla eri uskontokuntien edustajat ja kirkkoon kuulumattomat. Usein muun kuin luterilaisen seurakunnan jäsenet tapaavat oman seurakuntansa työntekijöitä, ja silloin sairaalapastori voi toimia yhteydenottajana.

Kirkkovuoden tapahtumat on tuotu näkyviksi myös sairaaloihin ja erilaisissa tilaisuuksissa osanotto on aina runsasta. Auroran sairaalassa järjestetään kaksi tai kolme kertaa vuodessa ehtoollinen, yleensä jonkin osaston tiloissa. Tärkeää tuolloin on tilan luominen esimerkiksi tuttuja symboleja käyttämällä juhlavaksi ja kirkolliseksi. Tilaisuuksiin voivat osallistua kaikki halukkaat. Ullgren kertoo, kuinka hartaissa tilaisuuksissa usein näkyy ja toteutuu ajatus siitä, että ihmisinä potilaat, pappi ja hoitohenkilökunta eivät ole erilaisia.

Suhtautuminen hengellisiin asioihin on psykiatriassa muuttunut ajan myötä suvaitsevaisemmaksi. Ullgren kertoo, että tullessaan töihin sairaalapastori oli jo osa hoitavaa tiimiä. Hyväksyntä näkyy myös aktiivisuudessa ohjata potilaita papin luo hengellisissä kysymyksissä. Ullgren kertoo, että eroa psykiatrisen ja somaattisen sairaalan valmiuksissa on. Mielenterveystyössä hoitohenkilökunnan valmiudet ovat kasvaneet, mutta vielä ollaan arkoja puhumaan hengellisistä asioista. Esimerkiksi lasten teho-osastolla hoitajat kastavat lapsen, jos pappia ei ole lähettyvillä. Ullgren muistuttaa myös, että kuka tahansa kirkon jäsen voi vastaanottaa ripin. Yhdessä rukoileminenkin on mahdollista. Hän itse päättää usein tapaamiset niin.


Raamattu – kirja täynnä tunteita, kokemuksia ja kertomuksia

Ulla Ullgren ei ole perehtynyt kirjallisuusterapiaan, mutta kertoo toisinaan antavansa potilaille ja omaisille muun muassa kopioita rukouksista tai kirjojen luvuista ja suosittelevansa luettavaksi joitain raamatunkohtia. Materiaali riippuu potilaasta ja hänen voinnistaan; usein psyykkiseen sairauteen liittyy keskittymiskyvyttömyys, eikä silloin jaksa tai pysty lukemaan. Raamattu itsessäänhän on ehtymätön materiaalipankki. Muun muassa psalmit, kuten epätoivoisen rukous (ps. 88), Jobin kirja, sananlaskut ja evankeliumit ovat luettuja. Raamattu on symbolisen kielen kirja, josta löytyy paljon tänäkin päivänä käytettyjä sanontoja. Näiden lisäksi virsillä on oma paikkansa. Ullgren sanookin hymyillen, että ehkä Jeesus opetuksineen, kertomuksineen ja vertauksineen oli ensimmäinen kirjallisuusterapeutti.


Haastattelijan havainnot

Koen olevani henkinen ihminen, koska mietin aineettomia asioita. Huomaan sopivani myös hengellisen määritelmiin: mietin arvoja, elämän tarkoitusta, yhteyttä itseeni, muihin ja luontoon ja pohdin elämän tapahtumien ja kokemusten merkitystä.

Oma kokemukseni psykiatrisessa hoitotyössä on, että uskonnollisuudelle annetaan tila potilaan elämässä. Itse olen aina pyrkinyt suhtautumaan hengellisiin kysymyksiin samoin kuin muihinkin. En pysty siteeraamaan Raamattua tai osaa antaa opillisia neuvoja, mutta voin aina kuunnella ja keskustella potilaan ajatuksista. Vielä herkemmin voisi potilaan kanssa ottaa yhteyden sairaalapastoriin ja muistaa, että hän työskentelee potilaiden lisäksi myös omaisten ja henkilökunnan kanssa.

Yleisesti ottaen elämä on täynnä velvollisuuksia, arkirutiineja ja stressitekijöitä. Eräänä päivänä huomasin, kauhuksenikin, että osastollamme oli monta nuorta ihmistä, joiden mieli on järkkynyt muun muassa kiireen, työpaineiden ja ihmissuhdeongelmien vuoksi. Henkinen ja hengellinen lähestymistapa elämään voisi monelle meistä olla tien löytämistä hektisyydestä hetkisyyteen.

Piia Laine

Piia Laine työskentelee lähihoitajana Auroran sairaalassa akuuttipsykiatrian osastolla. Hän tuli tänä vuonna Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen hallituksen pöytäkirjasihteeriksi ja Kirjallisuusterapia-lehden toimitusneuvostoon.