Elämänmakuisuus
(Julkaistu Kultin verkkopalvelussa 12.2.2008) Opetuslasten joukko oli kirjava. Kalastajista, virkamiehistä ja parrattomista nuorukaisista tuli Kirkon ensimmäisiä opettajia. He – kuten myöhemmätkin kristityt – kulkivat värikkään tien. Pietari lupasi Kristukselle olevansa valmis menemään vaikka vankilaan tai kuolemaankin. Kuitenkin Pietari mureni pelkonsa alla ja kielsi Kristuksen. Kerran Pietari meinasi hukkua järveenkin. Hänelle Kristus antoi nimen Kallio. Paavali murhanhimoissaan vainosi aluksi ankarasti kristittyjä, mutta lopulta hänestä tuli Kirkon ensimmäinen ja suurin julistaja. Molemmat todistivat uskostaan kuolemalla marttyyreina. Tuomas ei ollut mikään uskonkallio. ”Mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä,” hän tokaisee toisille opetuslapsille. Opetuslasten vakuutteluun Kristuksen ylösnousemuksesta Tuomas sanoo: ”En usko.” Häneltä olemme kuitenkin oppineet uskon sanat: ”Minun Herrani ja Jumalani!” Matteus oli virkamies, joka sovelsi virkavaltaa omaan lukuunsa. Hän kirjoitti lopulta yhden Uuden testamentin evankeliumeista.
Juudas oli traaginen hahmo. Hänet otettiin opetuslasten ytimeen, mutta hänen tiensä kulki jotenkin vääjäämättä kohti kavallusta. Hän otti teostaan murtuneena oman elämänsä. Älkäämme spekuloiko liikaa hänestä. Lohdullinen ajatus on eräiden pohdiskelu siitä, että Juudaksella olisi mukanaan – missä hän sitten onkaan – pala ehtoollista valonaan. Tämän hän oli saanut Kristuksen omasta kädestä.
Naiset kertoivat Kristuksen tyhjästä haudasta ja saivat tylysti kuulla ”puhuvan omiaan”. Magdalan Mariaa haukuttiin jo varhain puolihulluksi naiseksi, joka yksinkertaisesti ”houri” nähneensä ylösnousseen Kristuksen. Tänään Kirkko kunnioittaa heitä kaikkia apostolienvertaisina. Lähempää omaa aikaamme oleva uskonkalliota vaivasi hieman arkisempikin asia. Johannes Kronstadtilaisella (1829-1908) oli välillä vaikeuksia olla ajattelematta omenapiirakoita liturgian aikana. Tänään Kirkko kunnioittaa tätä omenanpiirakoista haaveilijaa pyhänä. Tämä ei ole näiden henkilöiden vähättelyä, vaan päinvastoin heidän uskon kamppailunsa ylistämistä. Näissä ihmiskohtaloissa on elämän maku. Ne eivät ole keksittyjä sankareita, eräänlaisia kiiltokuvia. Elämänmakuisuus tekee heistä uskottavia ja vakuuttavia, toisin kuin mainoskuvien maireat hymyt. Lars Ahlbäck |
