Jäsenlehdet

Kansikuva

Tiedepolitiikka

Tiedettä, tiedepolitiikkaa, älyn leikkejä.

Tiedepolitiikka -lehden tehtävänä on toimia foorumina ensi sijassa suomen kielellä käytävälle tiede- ja korkeakoulupoliittiselle keskustelulle.

Lehden tavoitteena on tutkimuspohjaisesti tuoda esiin tieteeseen, korkeakoulutukseen, tutkimukseen ja teknologiaan sekä yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin liittyviä ajankohtaisia kansallisia ja kansainvälisiä kysymyksiä. Tiedepolitiikka -lehti pyrkii edistämään tieteidenvälistä ymmärrystä ja luomaan edellytyksiä aiempaa syvemmälle yhteistyölle sekä eri tieteenalojen että tieteellisen tiedon tuottajien ja käyttäjien välillä. Lehdessä julkaistaan tutkimuspohjaisia artikkeleita, ajankohtaisia keskustelupuheenvuoroja, katsauksia ja kirja-arvioita. Laajemmat tutkimuspohjaiset artikkelit ovat referee -menettelyn piirissä. Lehti tarjoaa mahdollisuuden suomenkieliseen julkaisemiseen myös nuoremmille, tieteellisen uran alkuvaiheessa oleville tutkijoille.

3|2014

  • Mm.
  • Pääkirjoitus: Yliopistossa tutkitaan kaikkea, myös yliopistoa. (Kari Kuoppala)
  • Uusille urille – akateeminen siivooja ja sikatilallinen (Visa Timonen)
  • Työryhmäprosessi yliopiston johtamisen välineenä (Helena Aittola, Päivi Fadjukoff & Elisa Heimovaara)
  • Opetussuunnitelma ja viranomaisyhteistyö (Heli I. Koskinen
  • Tuttu tuntematon – tutkimushaastattelun ihanteiden jäljillä (Eeva Takala)

Juttuja lehdestä

  • Lehden artikkeleja ei toistaiseksi löydy Kultin verkkopalvelusta.

Hinnat

Vuositilaus 40 €

Tiedeliiton jäsenyys (Tiedepolitiikka-lehti jäsenetuna) 35 € / vuosi

Tiedeliiton opiskelijajäsenyys (Tiedepolitiikka-lehti jäsenetuna ) 20 €/ vuosi

Ilmestyy

4 kertaa vuodessa

ISSN-tunnus

0782-0674

Päätoimittaja

Kari Kuoppala

Toimituksen osoite

Eerikinkatu 28, V krs.
00180 HELSINKI

Puh

040 728 3893

Email

www

http://www.tiedeliitto.net/lehti.htm

Julkaisija

Edistyksellinen tiedeliitto ry