Jäsenlehdet

Kansikuva

Tiedepolitiikka

Tiedettä, tiedepolitiikkaa, älyn leikkejä.

Tiedepolitiikka -lehden tehtävänä on toimia foorumina ensi sijassa suomen kielellä käytävälle tiede- ja korkeakoulupoliittiselle keskustelulle.

Lehden tavoitteena on tutkimuspohjaisesti tuoda esiin tieteeseen, korkeakoulutukseen, tutkimukseen ja teknologiaan sekä yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin liittyviä ajankohtaisia kansallisia ja kansainvälisiä kysymyksiä. Tiedepolitiikka -lehti pyrkii edistämään tieteidenvälistä ymmärrystä ja luomaan edellytyksiä aiempaa syvemmälle yhteistyölle sekä eri tieteenalojen että tieteellisen tiedon tuottajien ja käyttäjien välillä. Lehdessä julkaistaan tutkimuspohjaisia artikkeleita, ajankohtaisia keskustelupuheenvuoroja, katsauksia ja kirja-arvioita. Laajemmat tutkimuspohjaiset artikkelit ovat referee -menettelyn piirissä. Lehti tarjoaa mahdollisuuden suomenkieliseen julkaisemiseen myös nuoremmille, tieteellisen uran alkuvaiheessa oleville tutkijoille.

4|2015

  • Mm.
  • Pääkirjoitus, Kari Kuoppala: Kompleksisuuden mahdollisuudet
  • Syksy Räsänen: Tiedettä apartheidin aikaan
  • Aini-Kristiina Jäppinen: Odottamattoman johtaminen ja käännetty muutos
  • Markus Lammenranta: Onks tietoo?
  • Pia Houni: Hyvinvointipuhetta uuden työn aallossa

Juttuja lehdestä

  • Lehden artikkeleja ei toistaiseksi löydy Kultin verkkopalvelusta.

Hinnat

Vuositilaus 40 €

Tiedeliiton jäsenyys (Tiedepolitiikka-lehti jäsenetuna) 35 € / vuosi

Tiedeliiton opiskelijajäsenyys (Tiedepolitiikka-lehti jäsenetuna ) 20 €/ vuosi

Ilmestyy

4 kertaa vuodessa

ISSN-tunnus

0782-0674

Päätoimittaja

Kari Kuoppala

Toimituksen osoite

Eerikinkatu 28, V krs.
00180 HELSINKI

Puh

040 728 3893

Email

www

http://www.tiedeliitto.net/lehti.htm

Julkaisija

Edistyksellinen tiedeliitto ry