Lehden teon vaikeus ja ihanuus

(julkaistu 2.12.2010)

Kulttiin kuuluu laajalti lehtiä eri yhteiskunnan sektoreilta; kulttuuria, tiedettä, taidetta, politiikkaa. Kultin jäsenlehdillä ei liene kellään suuria taloudellisia resursseja lehden tekoon, jolloin luovuuden ja ennen kaikkea vapaaehtoisten kirjoittajien merkitys korostuu. Vapaus kaupallisuudesta voi ilmetä iltapäivälehtien kohuotsikoita tarkastellessa suureksi lahjaksi.

 

Lehden tekeminen on raakaa työtä, joka vaatii ennen kaikkea sitkeyttä, päämäärätietoisuutta, luovuutta ja intohimoa lehden tekoa kohtaan.

 

Lehden lukija tulisi jaksaa yllättää positiivisesti jokaisella lukukerralla. Tai ylipäätään yllättää. Lehtien tulisi mielestäni herättää edes jonkinlaisia tunteita – hyviä tai pahoja. Saada ajattelemaan jotain asiaa, ilahduttaa, antaa vinkkejä, vaikuttaa toimimaan. Tässä vain muutamia esimerkkejä.

 

Hyvän lehden tekeminen vaatii kuitenkin aina työtä ja pohdintaa.

 

Lehden tekemisessä kaivataan toisinaan vertaistukea. Kultti on hyvä kumppani tässäkin asiassa. Esimerkiksi tänä vuonna Kultin pikkujoulujen yhteydessä järjestetyt lehtitreffit ovat hyvä väylä tutustua vapaamuotoisesti muihin lehdentekijöihin ja kysellä vinkkejä. Lehtitreffejä ja muita kohtaamisia on varmasti luvassa jatkossakin.

 

On ihana tietää, että Kultti on olemassa. Silloin tietää, että muutkin varmasti pohdiskelevat ja painiskelevat näiden samojen kysymysten kanssa. Umpikujan iskiessä neuvoa voi kysellä aina. Ja heittää ideoita.

 

Kati Oksman

Dooris-lehden toimitussihteeri,

Kultti ry:n hallituksen jäsen