Anu Laitilasta Lukukeskuksen uusi toiminnanjohtaja
(julkaistu 7.5.2008) Kirjan ja ruusun päivän iltana Lukukeskuksen hallitus valitsi yli 30 hakijasta organisaation uudeksi toiminnanjohtajaksi FM Anu Laitilan. Laitila (s. 1978) on ollut Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtajana vuodesta 2005. Hän on toiminut myös mm. kriitikkona, kääntäjänä ja kustannustoimittajana. Anu Laitila on Tuglas-seuran ja Suomen Viron-instituutin säätiön hallitusten jäsen sekä Nuori Kulttuuri -toimikunnan jäsen ja ollut mukana Kultti ry:n luottamustoimissa. Laitilan työ Lukukeskuksessa alkaa syyskuun alussa.
"Olen tähän saakka työskennellyt edistääkseni kirjoittamista, nyt saan edistää lukemista", Anu Laitila toteaa. "Lukukeskus mahdollistaa lukijan ja kirjailijan kohtaamisen. Mietimme uusia toimintamuotoja tavoittaaksemme erilaisia ja eri-ikäisiä lukijoita. Lukeminen on aina yksilöllistä."
Lukukeskuksen nykyinen toiminnanjohtaja, vuonna 1998 tehtävässä aloittanut Riitta Vaismaa siirtyy omasta aloitteestaan vastaamaan Lukukeskuksen lehdistä. Toimituspäällikkönä Vaismaan laajin tehtävä on kirjallisuuskritiikin verkkolehti Kiiltomato.net - Lysmaskenin vastaavan toimittajan ja toimitussihteerin työ. Vaismaalla on myös yleisvastuu nuorten kirjallisuuslehti LUKUfiiliksestä sekä lasten kirjallisuuslehti Vinskistä.
Avoinna olleen Vinskin toimittajan tehtävän täyttö siirrettiin päätettäväksi syksyllä. LUKUfiiliksen toimitussihteeri Pertti Terho toimittaa myös Vinskin numerot 3-4/2008. LUKUfiiliksen päätoimittajana jatkaa kirjailija Tuija Lehtinen ja Vinskin päätoimittajana kirjailija Tittamari Marttinen.
Tiedustelut: Riitta Vaismaa, 09-77461144, riitta.vaismaa(at)lukukeskus.fi |