Nuorta 100-vuotiasta Voimaa!

(julkaistu 28.5.2008)

Nuori Voima, miten kaunis ajatus. Kun on nuori, on voimakas, ja jos on voimakas, pysyy kauan nuorena, eikä vanhuus haittaa juuri yhtään – ei edes silloin, kun on ehtinyt jo kuolla, ja silti herätä henkiin.

Satunnainen lehdenlukija on joskus saattanut havahtua oivaltamaan, että tämä lehtihän on, tämähän hengittää ja puhuu ääneen. Eikö tämä jo kadonnut, eikö tämä ollut kotoisin eilisestä? Ei, se on jälleen noussut ylös ja avannut silmänsä maailmaan. Kolme kertaa, kuten lehti itsekin historiassaan kummastelee, on tapahtunut ylösnousemus, ja katso: polemiikki kantaa ja runous kukkii ja taipuu ennakkoluulottomiin tulkintoihin. Ehkäpä tosiaan jopa puolivahingossa on sanoiksi osattu ikuistaa ajan henki ja ajattelua henkivä aika, vaikka tuo ajattelu kuinka olisi kulkenut kuin päätä pahkaa halki metamorfoosien, kumousten ja radikaalien itsetutkistelujen odysseian.

Ja oikeasti se satunnainenkin lehdenlukija suhtautuu tähän kaikkeen aivan toisin: tämähän on nimenomaan elänyt aina, mutta sitä ei satunnainenkaan kestotilaaja ole koskaan voinut aavistaa, mistä lyyris-yhteiskunnallisesta ristiriidasta se on puhtinsa poiminut.

Olla nuori, olla voimakas, olla tyylikäs, joka vuosikymmen yhä nuorentuvammalla, yhä voimistuvammalla ja yhä tyylikkäämmällä tavalla – miten se tehdään? Mistä on löydetty jokainen uusi sanansanoja, väittelynpieksijä, näkemysten suodattaja? Sillä onhan lehti ollut aina päätoimittajiensa kasvattama, joka kierroksella aina eskarista abiturientiksi asti, ja taas ja taas takaisin, kaiken oppineena ja omaksuneena, mutta silti niin uteliaana uudelle tiedolle ja tiedon sanoille, että on kuin mikään oppi ei riittäisi eikä mikään elämänkokemus koulisi valmiiksi.

Olla nuori ja voimakas, mutta olla kesken, siinäkö elinvoiman salaisuus? Vai sittenkin siinä, että vaikka aina joutuu alkamaan koulunsa uudelleen, osaa kuitenkin aina jo valmiiksi lukea? Sillä aikaansa tulee osata lukea, jottei siihen eksy.

Eikö ole häkellyttävää, että kaikesta on niin kauan? Vuodesta 68 on hirvittävästi aikaa, kun taas vuodesta 1808 on vierähtänyt vuosia vain vähäsen. Onhan nimittäin niin, että tarvitsemme paljon enemmän kimmokkeita kulttuuriradikalismiin kuin erityistä ja nimenomaista kulttuuriradikalismia sinänsä. Unohtakaamme vuosi 68, unohtakaamme vuosi 28, unohtakaamme varmuuden vuoksi kaikki seuraavat sata vuotta tästä eteenpäin, ja katsokaamme silmiin sitä, joka juuri nyt, juuri tänään, on mahdollisimman elossa, mahdollisimman nuori ja enemmän kuin koskaan voimainsa tunnossa. Ja millainen sen maailma on? Sen tiedämme vain, jos opettelemme lukemaan ja kirjoittamaan samanaikaisesti.

Tämä kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehti, tämä kulttuurijärjestö, nämä ihmiset, joilla ei ole aikomustakaan antaa periksi, tämän oleellisemmaksi ei kukaan eikä mikään juuri nyt voi tulla, ei tämän värikkäämmäksi, ei missään nimessä tämän ajanmukaisemmaksi ikivanhaksi.

Ja siitä on syytä lausua onnittelunsa. Kultti siis onnittelee!