Jäsenlehdet

Kansikuva

Nuori Voima

Nuori Voima on Suomen vanhin vuonna 1908 perustettu kirjallisen kulttuurin lehti, joka käsittelee kulttuuria syvällisesti, terävästi ja yllättävästi. Esseiden, reportaasien ja henkilöjuttujen lisäksi Nuori Voima julkaisee kaunokirjallisuutta, arvioita ja kuvajournalismia. Lehti tutustuttaa uusiin tekijöihin ja ilmiöihin, innostaa ja kannustaa ajatteluun. Nuori Voima ilmestyy neljästi vuodessa. Nuori Voima julkaisee myös podcasteja sekä järjestää rennon elämyksellistä ja poikkitaiteellista Nuori/Voima-klubia, jonka ohjelma pohjaa suurilta osin uusimman numeron teemaan ja sisältöihin.

3/2017

  • Mm.
  • Sanna-Kaisa Hongiston tutkiva juttu Mediapinnasta ja muista palvelukustantamoista, joissa runoilija maksaa teoksensa julkaisemisesta
  • Juhani Karilan henkilökuva runoilija Juha Kulmalasta, joka viihtyy usein kulisseissa
  • esseissä Anna Helle pohdiskelee kokeellisen runouden yhteiskunnallisuutta ja Sammakon pitkäaikainen kustannustoimittaja Seppo Lahtinen kirjailijan ja kustannustoimittajan suhdetta
  • Debytoi runoilijana -kilpailun voittajat ja heidän runonsa
  • käännösrunoja venäläiseltä Pavel Arsenevilta ja yhdysvaltalaiselta Angie Sijun Loulta
  • Laura Mainiemen ja Helianne Kallion runokuvaessee
  • arvioissa runsaasti runoutta.
  • Runousnumeron vierailevat päätoimittajat ovat turkulaiset runoilijat Susinukke Kosola eli Daniil Kozlov sekä Virpi Vairinen.

Juttuja lehdestä

  • Lehden artikkeleja ei toistaiseksi löydy Kultin verkkopalvelusta.

Hinnat

Vuositilaus 45 €

NVL:n jäsenyys 25 €

Ilmestyy

5 kertaa vuodessa

Päätoimittaja

Vesa Rantama, Maaria Ylikangas

Toimituksen osoite

Fredrikinkatu 23 D 4
00120 Helsinki

Puh

040-5070063 Huhtanen
050-3681682 Mattila

Email



www

https://www.nuorivoima.fi

Julkaisija

Nuoren Voiman Liitto ry